Huippupelaajaksi tullakseen on harjoiteltava riittävästi jalkapalloa jo lapsena

Kahdessa edellisessä kirjoituksessani olen pohtinut onnistumisten ja perusliikuntataitojen sekä kokonaisliikuntamäärän merkitystä pelaajan kehittymiseen. Nyt isketään kiinni itse jalkapallon pelaamiseen ja harjoittelumääriin. Tekstin tavoitteena on antaa kuvaa siitä, miten paljon tulisi pelata jalkapalloa, mikäli haluaa tulla huippupelaajaksi. Huippupelaajalla tarkoitetaan tässä kirjoituksessa pääsarjatasolla tai maajoukkueessa pelaavaa pelaajaa. Huippupelaajaksi kehittymiseen on monta reittiä, mutta tiedämme tekijöitä, joita ilman huippupelaajaksi kehittyminen on epätodennäköistä, jos ei jopa mahdotonta. 

Varhainen ja myöhäinen erikoistuminen jalkapalloon

Huippupelaajaksi pääsemiseksi on nostettu esiin kaksi erilaista reittiä, joiden kautta on mahdollista kehittyä huippupelaajaksi. Ne ovat varhainen ja myöhäinen erikoistuminen lajiin. Varhaisella erikoistumisella tarkoitetaan jo nuorella iällä keskittymistä vain yhteen lajiin, jolloin mahdolliset muut lajit jäävät taka-alalle jo lapsivaiheessa. Myöhäisellä erikoistumiselle tarkoitetaan sitä, että pelaaja altistuu monenlaiseen liikkumiseen ilman panostamista vain yhteen spesifiin lajiin täyspainoisesti. Myöhäiseen erikoistumiseen liittyy taas olennaisesti kolme eri vaihetta pelaajan kehityksessä: kokeiluvaihe, erikoistumisvaihe ja panostusvaihe (Coté, J. 1999).

Varhaisen erikoistumisen polusta on esitetty, että sillä on positiivisia vaikutuksia varsinkin pelaajan lajitaitojen kehittymiselle. Sillä voi kuitenkin olla myös negatiivisia vaikutuksia esimerkiksi perusliikuntataitojen oppimiseen, jos pelaaja keskittyy vain lajinomaiseen liikkumiseen monipuolisen liikkumisen sijaan. Lisäksi negatiivisia vaikutuksia on nähty olevan myös sisäisen motivaation syntymisen osalta, jos pelaajalta jää välistä "kokeiluvaihe", jossa pelaaja harrastaa monipuolisesti aktiviteetteja, joista hän nauttii ilman suurempia tavoitteita.

Myöhäisen erikoistumisen osalta on esitetty olevan positiivisia vaikutuksia pelaajan perusliikuntataitoihin, koska hän on suuremmalla todennäköisyydellä liikkunut eri lajien parissa pihapeleistä organisoituihin harjoituksiin ja altistunut näin erilaisille liikuntaympäristöille. Lisäksi on todettu sillä olevan positiivisia vaikutuksia pelaajan havainnointi- ja päätöksentekotaitoon, koska hän on päässyt kehittämään niitä moninaisessa ympäristössä verrattuna yhden lajin spesifiin ympäristöön.

Erikoistumista on tutkittu tähän mennessä melko laajasti ympäri maailmaa ja tutkimuksista on löytynyt molempien reittien puolesta tuloksia. Kuitenkin yleisesti on nähtävissä, että huipulle kehittyneet pelaajat ovat pääsääntöisesti kaikki aloittaneet jalkapallon pelaamisen jossain määrin jo varhain ennen 10 ikävuotta. (Puustinen, H, Viksten, S, 2016 s.38-40). 

Pallon kanssa pelaamiseen vietetty aika tärkeintä huipulle pääsemiseksi

Kansainvälisen tason pelaajat ovat pääsääntöisesti kaikki aloittaneet jalkapallon pelaamisen jo varhain lapsuudessa. Eroa kuitenkin näiden pelaajien välillä löytyy siinä, että osa on harjoitellut enemmän joukkueessa (organisoitu ympäristö) ja osa taas pelkästään tai suuremman osan ajastaan omatoimisesti (pihapelit, kavereiden kanssa kentällä potkiminen). Useissa tutkimuksissa näkyy, että myöhäisemmällä erikoistumiselle jalkapalloon päälajina, olisi paremmat mahdollisuudet kehittyä huipulle. Kuitenkin huomattavaa on se, että vaikka he eivät olisi erikoistuneet jalkapalloon varhain päälajinaan, heidän kokonaisaikansa jalkapallon pelaamiseen on suurempi kuin niillä pelaajilla, ketkä eivät ole nousseet huipputasolle. (Hornig ym. 2014).

Suomessa pelaajat aloittavat varsin nuorena jalkapallon harrastamisen seuroissa. Miesten Veikkausliiga- sekä maajoukkuepelaajien keskuudessa jalkapallon harjoittelun aloitusikä seuratoiminnassa on noin kuusivuotiaana (Puustinen, H, Viksten, S, 2016 s.74).

Suomessa jalkapallon harjoittelumäärissä nousee esiin se, että ohjattua harjoittelua on ollut miesten Veikkausliiga- ja A-maajoukkuepelaajilla 10-12 vuotiaana keskimäärin yli 5,5h viikossa. Vertailukohtana on se, että esimerkiksi portugalilaisen tutkijan Nuno Leiten yhdessä Joseph Bakerin ja Jaime Sampaion kanssa tekemässä tutkimuksessa Portugalin A-maajoukkuepelaajista yli puolella oli 10-vuotiaan ohjattua jalkapalloharjoittelua vain yli 4 tuntia viikossa eli vähemmän kuin suomalaisilla pelaajilla. Itse ajattelen heti, että vaikka Portugalin pelaajilla on vähemmän ohjattua jalkapalloharjoittelua, niin heidän kokonaismääränsä jalkapallon pelaamiseen on varmasti suurempi, kuin suomalaisilla pelaajilla.

Kehittyäkseen huippupelaajaksi vaaditaan jo nuorella iällä paljon jalkapallon pelaamista.

Suppea kysely Kansallisen liigan pelaajille

Polku huippupelaajaksi on moninainen

Tekemällä vähän montaa lajia, tämä ei missään nimessä ole mahdollista".

Huippupelaajaksi voi kehittyä erilaisten reittien kautta, eikä ole väliä sillä pelaako vain jalkapalloa päälajina vai harrastaako myös muita lajeja jalkapallon rinnalla. Yksi asia on kuitenkin selvää. Kehittyäkseen huippupelaajaksi vaaditaan jo nuorella iällä paljon jalkapallon pelaamista, oli kyse sitten ohjatusta harjoittelusta joukkueessa tai pelaamista pihapeleissä. Mielellään molempia. Tämä meidän tulisi ymmärtää halutessamme kehittää Suomessa huippupelaajia. Kuinka tuemme ja tarjoamme mahdollisuuksia motivoituneille pelaajille tähän? 

 Lukemieni tutkimusten perusteella ei näytä olevan niin isoa merkitystä sille, missä ympäristössä jalkapallon pelaaminen tapahtuu lapsuudessa, kunhan sitä tapahtuu paljon. Tämä seikka on hyvä huomioida myös joukkueiden tasoryhmittelyssä, jolla pyritään tarjoamaan kaikille pelaajille motivaatiota, tavoitteita sekä taitoja tukeva ympäristö kehittymiseen.

Olisi tärkeää tarjota riittävästi mahdollisuuksia pelata jalkapalloa kaikille niille, jotka sitä haluavat. Suomen talviolosuhteet vaikeuttavat tätä paljon ja myös itse valmentajana kipuilen usein sillä, kuinka pystyn tukemaan ja tarjoamaan riittävästi mahdollisuuksia pelaajalle omatoimiseen harjoitteluun, kun kentät ovat jäässä eikä halleihin mahdu tai saa mennä. Hyviä vaihtoehtoja tällä on esimerkiksi hallien "kolikkovuorot", jolloin halli on vapaassa käytössä jokaiselle omatoimiseen harjoitteluun. 

Lopuksi kiteytän kirjoituksen tärkeimmän sanoman Eerikkilän nettisivuilta löytämääni tekstiin huippupelaajaksi kehittymisestä: "Jotta tämä on mahdollista, on takana oltava merkittävä määrä oman lajin harjoittelua ja pelaamista sekä omalla ajalla että joukkueen kanssa. Tekemällä vähän montaa lajia, tämä ei missään nimessä ole mahdollista". 

Lähteet

Coté, J. 1999. The influence of the family in the development of talent in sport. The sport Psychologist 13, 395–417

Puustinen, H, Viksten, S, 2016. Jyväskylän yliopisto. Suomalaisten jalkapalloilijoiden urapolut ja motivaatiotekijät.

Hornig, M. Aust, F. & Gûllich, A. 2014. Practice and play in the developmental of German top level professional football players. European Journal of Sport Sport Sciense

Leite, N., Baker, J. & Sampaio, J. 2009. Paths to expertise in Portuguese national team athletes. Journal of Sports Science & Medicine.

https://eerikkila.fi/monipuolisuus-vai-monilajisuus-miten-jalkapalloilussa-voi-paasta-huipulle/